Juuri Tampereen Finnconissa julkaistu Pahasta maailmasta on avaruusoopperatrilogiani (epäviralliselta nimeltään Ateni-trilogia) toinen osa, joka sijoittuu samaan universumiin, mutta on aivan itsenäinen tarina. Tyyliltään varmasti helpompi kuin ensimmäinen avaruusoopperani, tässä ei hypitä vuosisadoilta toiseen eikä päähenkilöt vaihdu varoittamatta. Pahasta maailmasta oli alunperin fantasiatarina nimeltään Pahasta suvusta - kertomus kolmesta veljeksestä, jotka ovat lähtöisin pahamaineisesta saarivaltiosta ja joissa on salaperäistä "demoninverta", kummallisesta kultista ja rikollisryhmästä (jonka inspiraatiota toimivat thuggeet), sotasankarista, joka päätyy lainsuojattomaksi sen jälkeen kun ei hyväksy rauhansopimusta (inspiraationa taas keskiajan Pohjoismaiden Vitaaliveljet) ja kunniallisesta sankarista, joka pelkää omia yliluonnollisia kykyjään. Ja hänen laiskasta assistentistaan, joka perheensä juonittelun takia tunkeutuu mukaan ja josta on kaikenlaista haittaa sankarille. Kaikki tämä sopi aivan yhtä hyvin avaruuteenkin! Pyhän maailman lapset oli kertomus avioliitoista. Pahasta maailmasta taas keskittyy veljien väliseen hankalaan suhteeseen - ja ihan oikeasti, olen lukenut niin monta slaavilaista kansansatua lapsena, että olen aina halunnut kirjoittaa tarinan kolmesta veljeksestä, jotka ovat kaikki aivan erilaisia luonteeltaan ja valitsevat erilaiset elämänpolut! Halusin yhden heistä olevan sankarin - kunnollisen, älykkään, harkitsevan nuoren miehen, joka vaatii paljon niin itseltään kuin muiltakin. En tiedä olenko ikinä ennen edes kirjoittanut kunnon sankaria, se on nykyajan ihmiselle aivan liian hankalaa. Se muuttui paljon helpommaksi kun tajusin, että hyvän henkilön ei tarvitse olla mitenkään -mukavan- henkilön. Thajawa ei vaikuta muista välttämättä miellyttävältä eikä aina ota muita huomioon missiollaan paremman maailmankaikkeuden puolesta. Theriqet, vitaaliveljeni avaruudessa taas on ylpeä ja kunnianhimoinen, mutta myös kunniantuntoinen ja tuo piirre on se, mikä ajaa hänet lopulta konfliktiin oikeastaan koko tunnetun maailmankaikkeuden kanssa. Nuorin veljistä, Kzataj, tuntee itsensä ulkopuoliseksi ihmisten maailmassa, radikalisoituu ja päätyy ensin pikkurikolliseksi ja sitten vaarallisen kultin käsikassaraksi sen maailmanvalloitussuunnitelmissa. Kaikki veljekset ovat siis hyvin erilaisia ja päätyvät maailmojenvälisessä konfliktissa lopulta eri puolille - mutta on heissä jotain samaakin: he ovat kaikki ehdottomia aatteessaan ja yhtä ehdottoman lojaaleja niille, joista välittävät.
Halusin myös kirjoittaa "eeppistä" romanssia ja leikitellä idealla, missä rakastavaiset kommunikoisivat telepaattisesti maailmasta toiseen. Tämä on hyvin vanhanaikainen tapa kirjoittaa romanssia, koko kuvio rakastetun nimeä myöten on saanut inspiraatiota Hodgsonin Night Landista, jota nähtävästi ryövään loputtomasti. Mirdat edustaa muutenkin sellaista utopiahörhöilyä, edellisessä romaanissa kertaalleen tuhottu Maa on ekoutopia ja solarpunk-paratiisi, jonka missio on levittää rauhansanomaa muihin maailmoihin. Aleeka taas edustaa toisenlaista naistyyppiä, viettelijää ja vaarallista naista, joka johdattaa pahaa aavistamattoman ja kokemattoman nuorukaisen (Jiniijin) ansaan. Hän on Kzataj:n yksipuolisen ihastuksen kohde eikä tämä valehtele sanoessaan että kuolisi hänen puolestaan. Hänen inspiraationsa tulee niinkin korkeakirjallisesta lähteestä kuin Star Wars-sarjakuvat!
Suosikkini kaikista henkilöistäni on lopulta Thajawan assistentti, aatelisnuorukainen, tyylikäs ja huvittelunhaluinen Jiniij! Kirjoitin hänet oikeastaan vastalauseena tyypillisille seikkailutarinoille, joissa epäluotettavat assistentit kokevat jotenkin nolon ja naurettavan lopun rangaistuksena toilailuistaan. Jiniijin säheltäminen kieltämättä eskaloittaa tilannetta melkoisesti, mutta hän selviää ja kehittyy ja kasvaa ihmisenä! Pahasta maailmasta ei ole kuitenkaan kertomus pelkästään sankareistani ja roistoistani, vaan tarina Atenista, yhdestä Pyhän maailman lapsista tutusta maailmoista, joka on keinotekoinen maailma, valtava monikerroksinen cyberpunkaupunki, joka on maailmojenkuulu asetuotannostaan, viihdetasoistaan ja varjelemastaan vihreästä maailmasta, Tharka Avenista. Ateni on minulle niin rakas, että unohdan välillä että se ei ole oikeasti olemassa. Se on täynnä vaaroja ja varsin synkkä ja ahdas paikka, missä suurin osa väestä asuu kapselitorneissaan. Mutta se ei missään tapauksessa ole dystopia! Se on suosikkimaailmani ja tulee varmasti esiintymään vielä monissa tulevaisuudenkin tarinoissa.
