Vähän aikaa sitten kiinnostuin spefigenren säeromaaneista ja päätin kokeilla muutamaa jonka löysin e-kirjamuodossa. Ensimmäisen kokeiluni jätin kesken, koska siinä omaan makuuni kielellä ja tyylillä kikkailu esti minua edes välittämästä mitä kirjassa oli mahdollisesti tapahtumassa. Seuraava kokeiltava teos oli Oliver Langmeadin säe-noir-scifi Dark Star, joka on kirjoitettu eeppisen runoelman muotoon. Juoni on spekulatiivinen rikostarina, jossa moniongelmainen ja ahdistunut etsivä saa ratkaistavakseen opiskelijatytön murhan ja ryöstetyn valonlähteen arvoituksen. Taustalla on henkilökohtaista tragediaa, mukana uskollinen etsiväkollega - mikään tässä ei ole mitenkään uutta ja ihmeellistä. Mutta se on pelkästään hyvä asia. Tarinan maailma on nimittäin niin kummallinen, että arkkityypit ja yksinkertainen perusjuoni antavat lukijalle edes hennon tarttumapinnan Dark Starin maailmaan. Pidin kirjasta niin, että tilasin siitä oman pokkariversion.
Dark Starin maailmassa ei nimittäin ole luonnonvaloa. Sen tapahtumapaikkana on avaruussiirtokunta planeetalla, jota aurinko tai sen kaltainen tähti ei valaise. Aikojen kuluessa tuon hämärän maailman teknologinen osaaminen on rappeutunut, enää he eivät osaa rakentaa aluksia, joilla pääsisi pois ja majakat, joilla he ennen varoittivat muita pysymään poissa eivät nekään toimi entiseen tapaan. Maailman kulttuuri muistuttaa kovasti 1900-luvun alkupuolta ja tuo tosiaan mieleen vanhat noir-elokuvat. Valo on maailmassa luksustuote, kaikki pidetään mahdollisimman hämäränä ja lukeminenkin hoidetaan tunnustelemalla sormilla kynän painaumaa. Se miten mikään toimii käytännössä ei oikeastaan kestä tarkempaa tarkastelua. Dark Starin yhteiskuntaa selitetään hyvin vähän - heillä on suurkaupungin eliittinsä, yliopistopiirinsä, maaseudun yhteisöt, työläiset ja alimmainen luokka, "aaveet", jotka kärsivät ja kuolevat pimeässä ja joita muut pyrkivät väistelemään. Tämä vähäinen maailmanrakentaminen on tyylilajin yleinen piirre. Ai minkä tyylilajin?
Runomitta tekee Dark Starista hyvin tunnelmallisen lukukokemuksen. Se korostaa maailman erikoisuutta ja parantaa tarinaa monella tavalla. Joskus kirjaan on vaikea päästä sisään alussa, mutta tässä tapauksessa runomitta tempaa heti mukaansa. Runomitta antaa myös outoa sublimiteettia kirjan kauhuvaikutteisille kohtauksille, jotka korostavat maailmansa "pimeyttä" - ei pelkästään konkreettista valon puutetta, vaan myös eräänlaista säälimätöntä ja kylmää asennetta: mieleen jäi erityisesti kohtaus, jossa päähenkilö heittää surmaamansa vihollisen ruumiin kerrostalo-asuntonsa pimeään rappukäytävään kuolevien ja kuolleiden aave-asukkaiden joukkoon. Tai kohtaus, jossa pieni maaseudun seurakunta pitää surumessua sammuneelle valaisimelleen. Once upon a time this house burned brightly,
But not for simple sailing boats, oh no,
For boats capable of crossing the stars.
To warn them, "Stay away from that dark world!" Dark Star on saanut hyviä arvosteluja Amazonissa ja Goodreadsissa, mutta Guardianin kirjallisuuskriitikko ei arvostanut sitä ja reagoi oikeastaan tyypillisimmällä brittiläistavalla: häntä nolotti romaanin täysin vilpitön ja ironiavapaa angsti ja synkkyys. Kulttuuripiirien britit eivät pidä tuollaisesta, olen siis nähnyt keikka-arvionkin, jossa bändiä haukuttiin liiallisesta vilpittömyydestä! Suomalaiselle tämä on hyvin kummallista. Miten kukaan voisi olla liian tosissaan? Mutta mitä lajityyppiä minä tarkoitin aikaisemmin?
Vaikka Dark Star sijoittuukin avaruussiirtokuntaan, näen sen osana Kuolleen Maailman lajityyppiä. Siitä tulee tavallaan mieleen William Hope Hodgsonin The Night Land, joka myös yhdistää tavanomaiset tropeet (puhtoinen sankari pelastaa neidon pulasta) tosi tosi outoon maailmaan: Maahan, jossa Aurinko on sammunut, vain vulkaaninen tuli valaisee planeettaamme ja kaikenlaiset hirviöt ja kummajaiset vaanivat pyramidin sisällä piileskelevää ihmiskuntaa. The Night Land on yksi suosikkimaailmoitani, tosin alkuperäinen romaani on pilattu muka-arkaaisella proosalla, jonka kikkailu oli liikaa jopa Lovecraftille! Suosittelenkin sitä selkoversiona, sellainenkin siitä on kirjoitettu. Sekä Dark Star että The Night Land yhdistävät yksinkertaiset narratiiviset tropeet ja kirjallisuuden arkkityypit henkilöhahmoina ahdistavaan ja kummalliseen maailmaan. Minusta tämä ei toimi muulla tavoin- oudot tyypit tekemässä tosi outoja juttuja oudossa maailmassa on aivan liikaa minulle lukijana (tästä hyvä esimerkki on Gene Wolfen Book of the New Sun, joka oli niin hämärää settiä, että jätin sen kesken ensi-innostuksen lopahdettua)
Fanikuvitusta The Night Landiin - tuollaiselta se tosiaan näyttää!
Itselleni kirjoittajana Kuolleen Maailman genre on hyvin tärkeä, vaikka en olekaan käyttänyt sitä itse - tähän asti! Yksi novellini, Talven maailma, on aika selkeä plag...siis saanut kovasti inspiraatiota The Night Landista, vaikka siinä ihmiskunnan rippeitä ympäröikin ikitalvi eikä ikipimeys. Suomessa tunnetuimpia tyylilajin teoksia lienee myöskin plag...siis ihailemani Jack Vancen Iltaruskon maa.
Mutta otan aina vastaan lisäsuosituksia!